Viimeinen luku roomalaiskirjeessä sisältää pääasiassa
tervehdyksiä Paavalille hyvin rakkaiksi tulleille työtovereille. Onkin jotenkin
sydäntä lämmittävää huomata, miten Paavali osoitti arvostusta, hyväksyntää ja
rakkautta ihmisille, jotka olivat hänen kanssaan tehneet työtä evankeliumin ja
seurakunnan eteen. Hänen esimerkistään mekin voimme ottaa oppia – tunnetaanhan
meidät Jumalan lapsiksi keskinäisestä rakkaudestamme. (Joh.13:35)
Paavalin sanoissa ei kajasta hivenenkään
kateutta tai vallanhimosta kumpuavaa nurjuutta työtovereitaan kohtaan. Hän
avoimin ja hyvin mielin tervehti jokaista. Iloitsen myös, miten Paavali
hyväksyi naisten aseman seurakunnassa. Luvun alussa hän kehottaa ottamaan
vastaan Foibe-nimisen sisaren, joka oli Kenrean seurakunnan palvelija:
”Suosittelen teille sisartamme Foibea,
Kenkrean seurakunnan palvelijaa. Ottakaa hänet vastaan Herrassa, kuten pyhien
sopii, ja auttakaa häntä kaikessa, missä hän tarvitsee teitä. Hän on näet ollut
monelle avuksi, myös minulle.” Room.16:1-2
Paavali siis Jumalan nöyränä palvelijana
kykeni antamaan avointa tunnustusta, kuinka tämä nainen on ollut monelle avuksi,
niin kuin hänelle itselleenkin. Tuo nainen oli seurakuntapalvelija, ja
muistamme, millaisen arvon Jeesus antoi palvelijalle. Hän on suurin
keskuudessamme! (Matt.23:11) Ei siis ole mitenkään vähäpätöinen tehtävä
suorittaa seurakuntapalvelusta, kuten pyhille sopii. Tämän maailman mieli
hamuaa johtajan asemaa ja paikkoja, jotka näyttävät inhimillisesti
kunniakkailta. Jumalan seurakunnassa tällaista kilpailua ei tulisi olla, vaan ennemmin
arvostusta niitä kohtaan, jotka ahkeroivat hyvissä töissä - yhteiseksi
parhaaksi.
Jakeessa kolme Paavali puhuu
työkumppanuudesta lähettäessään tervehdystä Priskalle ja Akylaalle. Itsekin
saatan toisinaan käyttää sanontaa: "Tehtävät
ovat eri, mutta työn antaja on sama"! Tiedän, että seurakuntani
palvelijat ja työntekijät ovat minun kumppaneitani. Kukaan meistä ei yksinään
kykenisi pyörittämään suuren seurakuntamme mitä erilaisimpia toimintoja.
Tarvitsemme toinen toistamme. Tarvitsemme yhteistyökumppaneita, joita Jumala on
armoittanut eri osa-alueille. Nämä Paavalin ystävät olivat laittaneet myös
henkensä alttiiksi jopa Paavalin puolesta!
"Sen suurempaa rakkautta ei ole
kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä." Joh. 15:13
Nämä kaikki Paavalin sanat paljastavat hänen
suurta rakkauttaan ja helläsydämisyyttään niin Jumalaa, kuin Hänen
seurakuntaansakin kohtaan. Seurakunta ei tänäänkään saisi olla kuiva, kylmä, vihamielinen,
lakihenkinen, kaavoja noudattava "muumioiden"
seurakunta! Jeesuksen seurakunta on täynnä elämää, rauhaa, rakkautta, iloa,
pyhyyttä, armoa ja kaikkinaista hyvyyttä! Näitä kohti jokainen uskovainen voi
pyrkiä.
”Sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä
ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.” Room.14:17
Jakeessa viisi puhutaan myös kodeissa
kokoontumisesta. Siihen aikaan ei ollut vielä rakennettuna valtavia kullalla päällystettyjä
kirkkoja ja seurakuntasaleja, mutta he kokoontuivat kodeissa. Vielä tänäänkin
olisi hyvä toisinaan kokoontua pienempinä ryhminä kodeissa, sillä näin
tehdessä, ilmapiiri on hyvin usein kodikas ja avoimempi aidolle Jumalan
kohtaamiselle. Uskovaisuuttahan ei pitäisi kahlita seurakuntarakennusten
sisälle. Se tulisi olla läsnä arkielämässä ja kaikissa kohtaamisissa.
Seurakuntakulttuurin etääntyessä liian
kauaksi normaalista arkielämästä, ihmisten on lopulta tavattoman vaikea päästä
sisälle Jumalan tuntemukseen ja seurakuntayhteyteen. Olisikin aika tuoda
seurakunta takaisin ihmisten luokse, aidolla ja pyhällä tavalla, kuten Jeesus
toimi aikanansa - jospa voisimme kohdata kanssaihmisiä juuri niin kuin Hän
kohtasi! Olipa vastassa syntinen, hurskasteleva fariseus, tai sairautta
ruumiissaan kantava ihminen, osaisimme aina miettiä, miten Jeesus juuri tässä
tilanteessa toimisi.
Paavali tahtoi myös muistaa ”ensihedelmäänsä” Aasiassa, eli häntä
joka oli tullut ensimmäisenä uskoon Paavalin työn toimesta. Muistan itsekin
kuin eilisen päivän sen hetken, jolloin sain siunata ensimmäisen ihmisen
taivastielle! Kaipaan jatkuvasti nähdä hänet, tervehtiäkseni ja kannustaakseni
häntä uskossa eteenpäin! Jotenkin koen samankaltaista mielihyvää ensihedelmästä,
mitä Paavali sai kokea. Paavali siis koki syvää rakkautta Epainetusta kohtaan
ja voimme vain ajatella, millaisia tuntoja hän koki sydämessään saadessaan
Paavalin terveiset! Varmasti hän suuresti iloitsi ja riemuitsi, ja jatkoi
uskonsa taivalta eteenpäin! Toisinaan rohkaisevat sanat saattavatkin olla
arvaamattoman tärkeitä! Käytä niitä, tervehdi aidosti ja lempeästi rakkaitasi!!
Jakeessa kuusi, Paavali jälleen lähettää
terveisiä myös naiselle. Seurakunnassa oli Maria-niminen uskovainen, joka oli
paljon nähnyt vaivaa seurakunnan eteen. Juuri näin meidänkin tulisi huomioida
palvelusta suorittavia uskovia!
Sitten Paavali huomioi myös vankitoverinsa.
Andronikus ja Junia olivat olleet hänen kohtalotovereina tuomittuina
vankityrmään ja kahleisiin evankeliumin tähden. Paavali, joka itse kärsi
kahleissa, ymmärsi hyvin, miltä tuntuvat karkeatekoisten kahleiden hiertymät
käsissä ja mitä on vankisellin yksinäisyys. Hän siis halusi muistaa heitäkin,
ikään kuin ojentaen heille kätensä, kiittää heidän kestävyyttään kärsimystensä
keskellä. Paavali tahtoi antaa heille suuren arvon apostolien rinnalla,
huomioiden heidän tulleen Kristuksen omiksi jo ennen kuin hän itse oli
kohdannut Mestarinsa. Tämäkin puolestaan kertoo Paavalin nöyrästä asenteesta
uskonsisariaan ja veljiään kohtaan! Iloitsen tällaisesta avoimesta mielestä ilman kateuden häivääkään!
Paavalin lähettäessä tervehdyksiään, hän
huomioi ystäviään Kristuksessa, tervehtien perhekuntia ja työtovereitaan
Herrassa. Hän mainitsi myös Apellen, joka oli kestänyt koetuksia Kristuksessa.
Kuinka monta ystävää onkaan meidänkin keskuudessamme, jotka ovat joutuneet
käymään suuria koetuksia. Tilanteet ovat varmastikin erilaisia, kuin pari
vuosituhatta sitten, mutta kärsimys ja kipu tuntuvat silti aina yhtä kipeältä.
Tällaisia kokeneita ihmisiä kannattaa muistaa ja lohduttaa.
Jakeessa 12 Paavali niin ikään tervehtii
rakkaita, jotka ovat nähneet vaivaa Herrassa. Usein evankeliumin työ ja
seurakuntapalvelukset ovatkin vaivan näkemistä. Saatamme nykyaikana unohtaa
tämän halutessamme vain kaikkea helposti saatavaa - ja kuinka hienoa onkaan usein
vain istua passiivisina seurakunnan kokouksissa! Ja älä luule, että puheiden ja musiikkiesitysten arvosteleminen olisi
aktiivista uskonelämää! Se on kaukana siitä!!
- Aito vaivannäkeminen on osallistumista
itse eri toimintoihin, mutta se on seurakuntaelämää myös kirkkorakennusten
ulkopuolella. Muistanet, miten Raamattukin määrittelee aidon ja oikean
Jumalanpalveluksen, "käymällä
katsomassa orpoja ja leskiä ja varjella, ettei maailma saastuta."
(Jaak.1:27) Nähdessämme siis vaivaa myös niiden eteen, jotka eivät pääse
kauniisiin seurakuntasaleihimme, saatamme viedä heidän luokseen Kristuksen
tuoksua, aitoa rakkautta ja välittämistä. Vaivannäkeminen on siis hyvin laaja
käsite, johon myös sinä voit osallistua kutsumuksesi ja Jeesusta rakastavan
sydämesi kanssa.
Kuinka erityisen rakkaina Paavali pitikään
joitain ihmisiä. Rufus-niminen nainen oli hänellekin kuin äiti! Ajattele,
millaista huolenpitoa he osoittivat toisilleen. Rufus ei varmastikaan ollut pöyhkeä, toisia arvosteleva nainen, vaan
hän omisti Jeesuksessa Kristuksessa rakastavan ja palvelevan sydämen. Hänkin
osaltaan oli edesauttamassa evankeliumin työssä ja seurakuntaelämässä.
Jakeessa 16 Paavali kehottaa osoittamaan
rakkautta käytännössä. Tukahdutettu
rakkaus on hyödytöntä, mutta osoittaessamme sitä toisillemme, myös
vastapuoli saa tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty. Paavali kehotti: "Tervehtikää toisianne pyhällä
suunannolla." - Kun ajattelemme eri kulttuureja, ymmärrämme, ettei
suuteleminen sovi suomalaiseen kulttuuriin siinä, missä monessa muussa kulttuurissa.
Samaa voisi keskuudessamme kuvata kädenojennus ja jonkin hyvän sanan sanominen
toiselle. Sanoillahan voimme myös "antaa
suuta"! - osoittaen, miten rakas ja tärkeä toinen ihminen on.
Vielä ennen loppua, Paavali halusi antaa
tärkeitä varoituksen sanoja. Jakeessa 17, hän kehottaa meitä pitämään silmällä niitä, jotka saavat
aikaan erimielisyyttä ja pahennusta, vastoin sitä oppia, jonka olemme
saaneet. Hän kehotti erityisesti vetäytymään
pois tällaisista ihmisistä! –
Sellaiset ihmiset eivät palvele Herraa Jeesusta Kristusta, vaan heidän omia
päämääriään ja intohimojaan. He pettävät suloisilla sanoillaan ja kauniilla
puheillaan vilpittömien sydämet.
Roomalaisten kuuliaisuus uskossa oli tullut
kaikkien tietoon. Siitä Paavali erityisesti iloitsi ja hän kehottikin
roomalaisia uskovia olemaan viisaita
hyvään, mutta taitamattomia pahaan. Nämä sanat kaikuvat sanan lehdiltä yhä
meillekin. Rukoilkaamme ja pyytäkäämme viisautta kaikkeen hyvään ja taitamattomuutta
pahaan! Näin rauhan Jumala on pian
musertava Saatanan teidän jalkojenne alle, koska mitkään pahan juonet eivät
onnistu!
"Jeesuksen Kristuksen armo olkoon
teidän kaikkien kanssanne." - Näihin sanoihin päättyvät Paavalin
kirjeet - rohkaisten ja muistuttaen meitä pelastumisemme toivosta, siitä
Kristus-kalliosta, johon uskomme on ankkuroituna.
Paavalilla oli kirjuri, Tertius, joka
ilmeisesti kirjoitti Paavalin sanelemana hänen kirjeensä sanat. Myös hän
tervehtii uskon sisaria ja veljiä. Samoin Gaius - seurakunnan majanantaja
yhdessä muiden kanssa tahtoi tervehtää Rooman seurakuntaa sanoen: "Herramme
Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kanssanne."
”Ylistys Hänelle, joka pystyy voimallaan
vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma
Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka
ollut kätkettynä! Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä
profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne
johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. Saakoon Jumala, joka yksin on viisas,
Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.” Room.16:25-27[-92]
http://www.seinajoenhelluntaiseurakunta.fi/usko/sanan_nalkaan
Tarvitsetko rukousapua? Jätä pyyntösi tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti