”Te surmasitte elämän ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista.”
Apt.3:11-26
Pietarin puhe temppelissä
”Te tuijotatte meitä, aivan kuin
me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme saaneet tämän miehen
kävelemään”! – On tämän päivän lukukappaleen avainjae. Kertomus opettaa
Pietarin ja muidenkin opetuslasten sisäistäneen sen, että Jumalan on kaikki
kunnia, ja että vain Jumala itse voimassaan tekee näitä tekoja. Ihmisestä –
niin helposti, kuin jumaloimmekin saarnamiehiä – ei itsessään löydy tällaisia
kykyjä.
Pietari tarttuu siis välittömästi
syntyvään väärinkäsitykseen. Tapahtunut ihme ei personoidu ihmiseen tai
kyseiseen lahkoon. Tapahtuma kirkastaa yksinkertaisesti Jeesuksen Kristuksen
evankeliumia ja Jumalan kaikkivaltiutta. – Niin sen tulisi olla meidänkin
ajassamme. Saan usein kuulla seurakunnassani tapahtuneista ihmeistä rukouksen
voimasta. Siltikään minun seurakuntani ei ole ”se oikea” ja rukoilemassa olleet
Herran palvelijat eivät ole jumalia! Heitä ei koroteta arvokkaisiin asemiin,
vaan me kaikki haluamme ylistää Jeesusta Kristusta ja Hänen ihmeellistä
armoaan.
Mitä sitten ympärillämme
tapahtuukin, kiinnitä katseesi JEESUKSEEN! Silloin et pety ja menetä uskoasi,
kun näet jonkun Herran palvelijan kompastuvan ja kaatuvan syntiin. Se on hänen
omaa elämäänsä – ei sinun. (Toki tunnemme luonnollista surua jonkun langettua
ja rukoilemme hänen puolestaan, että hän voisi löytää ehyen uskon - tehden
parannusta lankeemuksestaan.) Jeesuksen seuraaminen on yksinkertaista uskoa
Jeesukseen. Siinä asetetaan koko elämä ja oma ymmärryskin Hänen varaansa. Se
kantaa ja antaa aina uutta voimaa. Jeesus on tie, totuus ja elämä – Se on
meidän tiemme taivaaseen – ikuiseen elämään.
Apt.3:11-26. Mies pysytteli yhä
Pietarin ja Johanneksen seurassa, ja kaikki riensivät ihmeissään heidän
luokseen niin sanottuun Salomon pylväikköön. 12. Tämän nähdessään Pietari alkoi
puhua kansalle: "Israelilaiset, miksi te tätä ihmettelette? Miksi te
tuijotatte meitä, aivan kuin me omalla voimallamme tai hurskaudellamme olisimme
saaneet tämän miehen kävelemään?
”Kukaan heistä, hän itse, Johannes tai muut apostolit
eivät halunneet saada osakseen kunnioitusta ihmeidentekijöinä.” [Novum]
13. Ei - Abrahamin, Iisakin ja
Jaakobin Jumala, meidän isiemme Jumala, on korottanut kirkkauteen palvelijansa
Jeesuksen, hänet, jonka te luovutitte tuomittavaksi ja kielsitte Pilatuksen
edessä, vaikka Pilatus oli päättänyt vapauttaa hänet.
”Pietari samastuu kuulijoihinsa puhumalla "meidän
isiemme Jumalasta" ja osoittaa, että on mahdotonta samalla palvella tätä
Jumalaa ja hylätä Jeesus. Lopuksi hän laskee heidän omalletunnolleen Jeesuksen
murhan.” [Novum]
14. Hänet te kielsitte, pyhän ja
vanhurskaan, ja pyysitte vapaaksi murhamiehen.
”He olivat osasyyllisiä. He olivat osallistuneet
Jeesuksen tuomitsemiseen ja vaatineet murhamiehen vapauttamista. Hänet, joka
oli koko elämänsä ollut puhdas, pyhä ja synnitön, he hylkäsivät ja kielsivät.
Teollaan he osoittivat, etteivät he halunneet olla missään tekemisissä hänen
kanssaan.” [Novum]
15. Te surmasitte elämän
ruhtinaan! Mutta Jumala herätti hänet kuolleista; me olemme sen todistajia. 16.
Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle miehelle, jonka te näette ja
tunnette. Usko, jonka Jeesus antaa, on tehnyt tästä miehestä terveen, niin kuin
te kaikki näette.
”Pietari ei tarkoita, että Jeesuksen nimi olisi
jonkinlainen taikasana. Tutun nimen kuuleminen tuo mieleen kaiken, mitä henkilö
on ja tekee. Jeesuksen nimeen uskominen merkitsee uskomista Jeesukseen ja hänen
ihmeidentekokykyynsä. Kertomuksessa ei mikään viittaa siihen, että miehen oma
usko olisi ollut hänen parantumisensa syynä. Hän pyysi vain almua. Sen sijaan
Pietari uskoi, että Jeesus parantaisi hänet.” [Novum]
17. "Minä kyllä tiedän,
veljet, että te niin kuin hallitusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen,
minkä teitte.
”Monet tiesivät Jeesuksen olevan nasaretilainen
puuseppä, mutta hengellisessä mielessä he eivät häntä tunteneet. Jumala
ei tahdo tuomita vaan pelastaa, ja niinpä Pietari muistuttaa eräästä
lieventävästä asianhaarasta. He olivat tehneet tekonsa tietämättömyydestä (vrt.
1 Tim 1:12-13)” [Novum]
18. Mutta sillä tavoin Jumala
pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeettojen
suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla.
”Heidän suuri vaikeutensa oli samastaa ennustusten
Messias ristiinnaulittuun Jeesukseen. Risti oli heidän suuri kompastuskivensä,
kun Jeesus olisi pitänyt hyväksyä Kristukseksi, Jumalan Messiaaksi. Pietari
yrittää käydä käsiksi tähän vaikeuteen osoittamalla profeettojen ennustaneen,
että Messiaan piti kärsiä. Ks. esim. Jes 53.” [Novum]
19. Katukaa siis syntejänne,
jotta ne pyyhittäisiin pois,
”Heidän täytyi tehdä parannus, jotta Jeesus voisi
tulla takaisin heidän tykönsä ja perustaa valtakunnan. Samalla tavalla kuin
maksettu velka pyyhitään pois, heidän syntinsäkin pyyhittäisiin pois Jumalan
edessä ja heidän omastatunnostaan, jos he noudattaisivat kääntymiskehotusta.” [Novum]
20. kääntykää, jotta Herra
antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta
valitsemansa Voidellun. 21. "Taivas oli oleva hänen asuinsijansa siihen
aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen, niin kuin Jumala ikiajoista
asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.
”Ennalleen asettamisen aika oli Vanhan testamentin
profeetoilla alituiseen esiintyvä ajatus. Jumala puhui profeettojen
"kautta", he olivat hänen välikappaleitaan.” [Novum]
22. Mooses on sanonut: 'Herra,
teidän Jumalanne, on veljienne joukosta nostava esiin profeetan, minun
kaltaiseni. Kuulkaa häntä, tehkää kaikessa niin kuin hän teille sanoo. 23.
Jokainen, joka ei tätä profeettaa kuule, poistetaan kansansa parista ja
tuhotaan.'
”Kristuksen hylkääminen on kohtalokasta. Niin tekevän
tuomio on jo julistettu. "Kuulla" merkitsee tässä hänen opetuksensa
noudattamista, sillä hänellä on jumalallinen arvovalta. Se, joka ei tottele
Kristusta, ei tottele Jumalaa. "Hävitetään (eksolethreuō)" esiintyy
Ut:ssa ainoastaan tässä. Sana ilmaisee täydellistä tuhoamista.” [Novum]
24. Samoin ovat muut profeetat,
niin Samuel kuin kaikki myöhemmätkin, kansalle puhuessaan myös ennustaneet
näistä päivistä.
”Daavidille annetut lupaukset täyttyivät lopullisesti
Jeesuksessa.” [Novum]
25. Te olette profeettojen
lapsia, te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa
sanoessaan Abrahamille: 'Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille
sukukunnille maan päällä.'
”Liiton oli tehnyt Jumala, ei Aabraham. Hän otti vain
vastaan, mitä Jumala teki hänen hyväkseen.” [Novum]
26. Teitä varten ennen muita
Jumala on nostanut kuolleista palvelijansa. Hänet Jumala on lähettänyt siunaamaan
teitä kaikkia, kun käännytte pois pahuudestanne."
”Suurin ihme on se, että Jumala on herättänyt
Kristuksen kuolleista, ja suurin siunaus, jonka ihminen voi saada, on
mahdollisuus kääntyä synneistään Jumalan puoleen.” [Novum]

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti