keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Matt.27:27-31



”He väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä” Matt.27:27-31

Jeesus sotilaiden pilkattavana


Näytelmä hirvittävästä kärsimyksestä jatkuu. Jeesuksen harteille laskettiin koko ihmiskunnan pahuus. Hän sai kokea täydellisen hyljätyksi tulemisen, pilkan ja ivan kohteeksi joutumisen ja raivokkaan vihan voiton katselemisen. Hän - synnitön ja syytön – kärsii maailman hirvittävimmän rangaistuksen julkisen häpeän alla ja se seppelöi Hänet kirkkaudella ja kunnialla.

Ymmärrämmekö täysin, miten suuresti Jeesus joutui kärsimään edestämme? Käsitämmekö, että Hän astui siihen vapaaehtoisesti - silkkaa rakkauttaan, ja vieläpä meidän syntisten ihmisten puolesta?! Minua ainakin murtaa se, että minun vuokseni on tehty näin valtava ja suuri työ – että minullakin olisi elämä! Hän totisesti kantoi harteillaan koko maailman synnit. Hän sai kokea sen syyllisyyden, häpeän ja taakan, että me saisimme kokea vapautuksen, ilon ja riemun. - Kaikki syntimme annetaan anteeksi!

Matt.27:27-31. Maaherran sotilaat veivät Jeesuksen sisälle palatsiin ja keräsivät koko sotaväenosaston hänen ympärilleen. 28. He riisuivat Jeesuksen ja pukivat hänet punaiseen viittaan,

”Tulipunainen vaippa oli oletettavasti lyhyt sotilastakki, jota upseerit käyttivät. Se kiinnitettiin soljella oikealta olkapäältä. Sotilaat olivat kuulleet syytöksen, että hän väitti olevansa kuningas, ja siksi he keksivät pilkata häntä parhaansa mukaan osoittamalla hänelle »kuninkaallista kunnioitusta»”. [Novum]

29. väänsivät orjantappuroista kruunun hänen päähänsä ja panivat ruokokepin hänen oikeaan käteensä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: "Ole tervehditty, juutalaisten kuningas!"

”He kruunasivat hänet ja sylkivät häntä eivätkä aavistaneet, että hänet »seppelöitiin kirkkaudella ja kunnialla» hänen kärsiessään kuoleman, Hebr.2:9” [Novum]

30. He sylkivät hänen päälleen, ottivat häneltä kepin ja löivät häntä sillä päähän. 31. Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä viitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät viemään häntä ristiinnaulittavaksi.

”Ristiinnaulitseminen oli kaikkein tuskallisin tapa kuolla. Ristejä oli useita eri malleja. Jeesus ilmeisesti naulittiin sellaiselle ristille, jossa on yksi vaakasuora ja yksi pystysuora puu.” [Novum]


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti