"Millä valtuuksilla sinä
tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?" Matt.21:23–27
Jeesukselta kysytään valtuuksia
Tämän päivän teksti on yksi
osoitus siitä, että todellakin Jumala on asettanut Jeesukseen Kristukseen
kaikki viisauden ja tiedon aarteet. Asiaa pohtiessa, olisiko mikään muu vastaus
ollut paljoa puhuvampi, kuin Jeesuksen sanat kysyjilleen! Voi olla, että
kysymys oli nöyrä, mutta se nousi kuitenkin epäuskoisesta sydämestä. Heidän oli
todella vaikea hyväksyä Johannes kastajaa ja nyt Jeesusta Kristusta Messiaaksi.
Itse asiassa sama ilmiö näkyy nykyisessäkin hengellisessä kentässä aina
silloin, kun joku saa erityisen kutsun palvelutehtäväänsä Pyhän hengen
innoittamana. Jostain syystä on vaikea hyväksyä heitä ja heidän tekemisiään
siitä huolimatta, että ihmisiä tulee joukoittain uskoon, paranee sairauksista
Jeesuksen nimessä ja tulevat täytetyiksi Pyhällä hengellä! Niin yksinkertaisen
tyhmiä me ihmiset olemme omassa viisaudessamme!
”Jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä
kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa
vastaan.” Apt.5:39
Matt.21:23–27. Kun Jeesus oli
mennyt temppeliin ja opetti siellä, sinne tuli ylipappeja ja kansan vanhimpia.
He kysyivät: "Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän
valtuuttanut?"
”Uskonnollisten johtajien kysymys
koski sekä rahanvaihtajien ja kyyhkysten kauppiaiden ulos ajamista että
Jeesuksen opetustoimintaa pyhäkössä. Tavallisesti pyhäkön opettajilla oli
siihen erityinen Suuren neuvoston lupa.” [Novum]
24. Jeesus vastasi heille:
"Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani
sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen.
”Uudella kysymyksellä vastaaminen oli
tyypillinen rabbiinien väittelytapa.” [Novum]
25. Mistä Johanneksen kaste oli
peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?" He neuvottelivat keskenään: "Jos
sanomme: 'Taivaasta', hän sanoo meille: 'Miksi sitten ette uskoneet häntä?'
”’Kasteella’ Jeesus tarkoittaa tässä
koko Johanneksen toimintaa, hänen oppiaan ja julistustaan. ” [Novum]
26. Jos taas sanomme:
'Ihmisistä', saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta
profeettana."
”Jos he olisivat ottaneet vastaan
Johanneksen, heidän ei olisi tarvinnut kysellä Jeesuksen valtuuksia. Jos he nyt
tunnustaisivat Johanneksen olevan Jumalan lähettämä, he olisivat joutuneet
myöntämään Jeesuksen aseman. Johannes oli nimittäin saarnannut, että Jeesus oli
Messias. ” [Novum]
27. Niin he vastasivat
Jeesukselle: "Emme tiedä." Silloin Jeesus sanoi: "En minäkään
sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen."
”Kielteistä vastausta he eivät voineet
antaa, myönteistä eivät halunneet. Muodollisesti Jeesus ei vastannut heille,
mutta kuitenkin Hän antoi heille hengellisen vastauksen. ” [Novum]

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti