’Ikinä et enää tee hedelmää.’
Siinä samassa viikunapuu kuivettui.” Matt.21:18–22
Jeesus kiroaa viikunapuun
Äkkiseltään seuraava Raamatun
kertomus antaa olettaa, että Jeesus oli äkkipikainen
öykkäri Hänen kirotessaan hedelmättömän viikunapuun. Kuitenkaan tilanteessa
ei ollut kysymys äkkipikaisuudesta, vaan koko kertomus on opetuksellinen -
aiheesta ”usko.”
Kertomus opettaa myös
rukoilemisesta Jeesuksen nimessä – joka tarkoittaa enemmän Hänen tahtonsa
mukaisia rukouksia - kuin, että käytämme Jeesus nimeä rukoillessamme.
Rukouksemme tulee olla hengessä ja totuudessa olevaa rukousta – senkaltaisia
rukouksia Jumala tahtoo.
Rukousvastauksen hedelmä kertoo,
mitä vastaus olisi, jos saisimme, mitä pyytäisimme. Tiedän, ettei Jumala anna
minulle suurta lottovoittoa tai jotain vastaavaa, ellen olisi valmis ottamaan
sitä vastaan - ja myös sen seurauksia. Joskus elämämme ja polkumme on
tarkoitettu niin, että teemme työtä ansaiten leipämme ja juuri se elämä sisältää
rikkaan johdatuksen niiden ihmisten luokse, mihin Hän tahtoo meitä johtaa.
Lottovoiton saaneena saattaisin ehkä rakentaa itselleni palatsin, jossa sitten
loikoilisin ja laiskottelisin. Lihalliselle olemukselleni se voisi olla
hyvinkin mieleen, mutta silloin jäisi elämättä se rikas elämä, minkä Jumala
olisi osalleni tarkoittanut.
Saamme siis rukoilla, mitä
tahansa tarvitsemmekin – kuitenkin uskoen ja luottaen Hänen hyvään tahtoonsa ja
siihen, että Hän antaa meille sen, mitä todellisuudessa tarvitsemme. Onkin
suloisen levollista jättäytyä kaikkineen päivineen Jumalan armollisiin käsiin
ja kulkea se tie, minkä Hän armossaan antaa. Se tie on kuitenkin parhain tie!
”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun
sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni
on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” Ps.139:23–24
Matt.21:18–22. Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin,
hänen tuli nälkä. 19. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan
sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle:
"Ikinä et enää tee hedelmää." Siinä samassa viikunapuu kuivettui.
”Lehtien puhjetessa huhtikuussa
kaikissa hedelmää kantavissa viikunapuissa on varhaisviikunoita (hepr.
"pag"), vaikka tavallisten viikunoiden aika ei vielä ole. Näitä
raakojakin viikunoita syödään, ja ne ovat varma merkki siitä, että puuhun tulee
myös kunnon hedelmää.” [Novum]
”Ensimmäinen Aadam tuli viikunapuun
luo saadakseen sen lehden, toinen Aadam saadakseen hedelmää.” [Novum]
”Symbolisesti nähtynä puu kuvasi
Israelia. Tällä teolla Jeesus osoitti, miten hedelmätön kansa hylätään.”
[Novum]
20. Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat:
"Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?"
”Opetuslapset eivät niinkään olleet
kiinnostuneet siitä, "miksi" Jeesus näin teki, vaan siitä,
"miten" Hän sen teki.” [Novum]
21. Jeesus vastasi: "Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä
epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa
tälle vuorellekin: 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', ja niin tapahtuisi.
”Jeesus ei vastannut suoraan
opetuslasten kysymykseen, vaan viittasi siihen, mitä he voisivat saada aikaan,
jos heillä olisi uskoa.” [Novum]
22. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte."
”Uskovat ihmiset ovat yhteistyössä
Jumalan kanssa, ja Jumala toimii heidän välityksellään. Siksi sellaisista
ihmisistä rukous on luonnollista. Edellytys on, että rukoillaan Jeesuksen
nimessä. Se merkitsee, että uskomme häneen Vapahtajana ja kuulumme hänelle.
Silloin meillä on myös oikeus käyttää hänen nimeään. Jumalan puolelta kaikki on
selvää, mutta kun rukoilemme häntä, meidän on uskottava häneen ja luotettava
hänen voimaansa. Epäilemällä Jumalaa me tuotamme hänelle häpeää.” [Novum]

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti