maanantai 24. huhtikuuta 2017

Matt.20:20–28



Jeesus ja Sebedeuksen pojat


Tämän päivän teksti liittyy valtataisteluun, jota esiintyy aina siellä, missä on ihmisiä. Jostain syystä pyrimme aina hallitsemaan toisiamme, määräilemään ja vaikuttamaan toisen tahtoon ja ajatuksiin. Jossain määrin se on myös suotavaa – silloin, kun tarkoitusperät ovat oikeat ja toista kunnioittavat, mutta oman vallanhimon tyydyttäminen ja kunniakkaan aseman hakeminen itselle aiheuttaa aina närää toisten keskuudessa.

Vallan ja aseman ulottuvuuksia on useita. Jumala luojanamme on määritellyt tietyt rajat ja arvot, joita ihmisen tulisi kunnioittaa. Samoin Raamattu, Jumalan sana toimii auktoriteettina, jonka vallan tulisi ulottua sydämiimme ja elämäämme. Valtaa on myös jaettu yhteisin pelisäännöin ihmisten kesken, eli yhteiskunnallisin asemin ja sitten perhe-elämässä ja suhteissa toisiin ihmisiin voimme nähdä vallankäyttöä. Näissä kaikissa voimme valita väärin tai olla nöyrästi sitä, mitä olemme. Mikäli meille on uskottu valtaa, sitä tulee käyttää taidollisesti ja nöyrän lempeästi. Se voi olla raudan lujuutta, suoraselkäistä ja tehokastakin, mutta sen tulee olla herkällä korvalla valvottua ja jatkuvasti mietittyä, mikä todellisuudessa on oikein.

Kunnia-asema saavutetaan nöyryyden ja palvelumielen kautta. Silloinkin se kunnia on aivan jotain muuta, mitä omasta kunniastaan ylpeilevät ihmiset näyttävät. Mikä on minun kunniani? Voisiko se olla sitä, että olisin vähäinen palvelija, joka teki vain sen, mitä piti tehdä?

”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: 'Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'" Luuk.17:10

Matt.20:20–28. Jonkin ajan kuluttua tuli Sebedeuksen poikien äiti yhdessä poikiensa kanssa hänen luokseen ja polvistui anovasti hänen eteensä. 21. "Mitä haluat?" Jeesus kysyi. Nainen sanoi hänelle: "Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat valtakunnassasi istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella."

”Tavallisesti opetuslapset odottivat Jeesukselta liian vähän, mutta Salome odotti liiankin paljon. Hän pyysi pojilleen kunniapaikkoja. [Novum]

22. Jeesus vastasi: "Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, joka minun on juotava?" "On", he vastasivat.

”Rukoilijan on tiedettävä, mitä rukoilla. He unohtivat, että autuuden rukoileminen voi merkitä kärsimystä. Vain ristin tie vie eteenpäin. Kun nuo kaksi opetuslasta vastasivat voivansa juoda, he olivat epäilemättä uskollisia ja alttiita, mutta kuitenkin itsetietoisia. Kun Jeesus pidätettiin, he pakenivat.” [Novum]

23. Silloin hän sanoi heille: "Minun maljani te vielä juottekin, mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut."

”Jaakobista tuli ensimmäinen marttyyri opetuslasten joukossa. Kun Jeesus sanoo, että kunniapaikoille sijoittaminen ei kuulunut hänelle, hän puhuu alennustilassa olevana Ihmisen Poikana. Ilm 3:21:ssa kirkastettu Vapahtaja lausuu: Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimella.” (Apt 12:2) [Novum]

24. Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat veljeksille.

”Muiden opetuslasten närkästyminen osoittaa, että he eivät itse olleet parempia. Se paljastaa samanlaisen asenteen heistäkin.” [Novum]

25. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: "Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla.

”Todellinen hengellinen suuruus ei ole hallitsevansa asemassa, vaan palvelumielessä.” [Novum]

26. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, 27. ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.

"Orja (dūlos)" on kokonaan jonkun toisen hallinnassa. Todellinen suuruus ilmenee nöyränä palvelemisena. [Novum]

28. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta."

”Kun sanotaan Jeesuksen antaneen henkensä lunnaiksi "monen" edestä, se on juutalainen ilmaisu ja tarkoittaa kaikkia, vrt. Jes 53:11.” [Novum]



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti