sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Matt.20:1–16



Vertaus viinitarhan työmiehistä


Tämä vertaus liittyy Raamattumme edelliseen lukuun, jossa Jeesus sanoo ensimmäisten tulevan viimeisiksi ja viimeisten ensimmäisiksi. Vertauksemme lopuksi Jeesus sanoo selittäen sanoen – ”näin” ensimmäiset tulevat viimeisiksi.

Palkka, minkä saamme – tulee armosta! (Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef.2:8-9) Jos saisimme palkaksi iankaikkisen elämän tekojemme perusteella, jäisi ikuisuus todella lyhyeksi! Tämä vertaus kertoo Jumalan hyvyydestä jokaista kohtaan, joka tulee Hänen tykönsä – vastaanottaen Hänen armonsa ja pelastussuunnitelmansa.

”Vertaus ei kerro suoritetun palvelustyön palkitsemisesta, vaan kuvaa pelastusta tai iankaikkista elämää. Tämä palkka on kaikille sama, riippumatta siitä, tuleeko »aamulla» vai »yhdennellätoista hetkellä».  - Jumalan laupeus ja armo on sama kaikille, jotka tahtovat ottaa sen vastaan.” [Novum]

Matt.20:1-16. "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. 2. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.

”Denari "(dēnarion)" oli työläisen tavallinen päiväpalkka.” [Novum]

3. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. {Päivä ja yö jaettiin molemmat 12 tuntiin. "Kolmas tunti" tarkoittaa aikaa noin kello kahdeksasta yhdeksään, "yhdestoista tunti" aikaa kello neljästä viiteen iltapäivällä.} 4. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' 5. Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.

”Jumala kutsuu työmiehiä viinitarhaansa kaikkina aikoina aina viime hetkeen saakka. Viinitarhan herra teki aloitteen. Meidät kutsutaan silloin, kun Jumala tulee meidän luoksemme, ei silloin, kun näemme hyväksi asettua hänen palvelukseensa.” [Novum]

6. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 7. 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.'

”Mitään ei puhuta laiskuudesta. Miehet olivat odottaneet koko päivän, että joku olisi tarvinnut heitä, mutta vaikutti epätodennäköiseltä, että kukaan olisi halunnut palkata heitä tunniksi. Isäntä ei ajatellut ainoastaan omaa viinitarhaansa, hän ajatteli myös työttömiä.” [Novum]

8. "Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' 9. Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa.

”Jumala ei laske, miten kauan olemme tehneet työtä hänelle. Hän pitää tärkeänä uskollisuutta tehtävässä, jonka olemme häneltä saaneet.” [Novum]

10. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. 11. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle:

”He ottivat vastaan maksun, mutta alkoivat heti valittaa, koska olivat mielestään kärsineet vääryyttä. "Napisivat (gongydzō)" oikeastaan 'nurisivat', 'mutisivat'.” [Novum]

12. 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' 13. Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista?

”Sopimusta ei ollut rikottu, mutta työnantaja käytti sellaista menetelmää, että hän maksoi kullekin tämän mahdollisuuksien mukaan.” [Novum]

14. Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle,

”Sanatarkasti käännettynä isäntä sanoo: »Ota ylös» "(aron)", ikään kuin rahat olisivat olleet pöydällä hänen edessään. On mahdollista, että puhuteltu mies oli kieltäytynyt ottamasta maksua.” [Novum]

15. ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?'

”Koska kaikki tulee armosta, Jumalalla on oikeus antaa tai olla antamatta. On tarkoin pidettävä huoli, että ei käytä väärin Jumalan hyvyyttä ja napise siitä, mitä Hän tekee. - »Katsoo karsaasti sitä, että minä olen niin hyvä», kuului tavallinen juutalainen sanonta tarkoittaen kateutta, vapisevaa asennetta” [Novum]

16. "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti