Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan. Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi, nimeltä Timoteus, joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika, mutta isä oli kreikkalainen. Hänestä veljet, jotka olivat Lystrassa ja Ikonionissa, todistivat hyvää. Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen.
Ja sitä mukaa kuin he
vaelsivat kaupungista kaupunkiin, antoivat he heille noudatettaviksi ne
säädökset, jotka apostolit ja Jerusalemin vanhimmat olivat hyväksyneet. Niin seurakunnat
vahvistuivat uskossa ja saivat päivä päivältä yhä enemmän jäseniä.
Ja he kulkivat Frygian
ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa
Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta
Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä. Niin he vaelsivat ohi Mysian ja
menivät Trooaaseen.
Ja Paavali näki yöllä
näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli
Makedoniaan ja auta meitä". Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta
tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli
kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia.
Kun nyt olimme
purjehtineet Trooaasta, kuljimme suoraan Samotrakeen, ja seuraavana päivänä
Neapoliin, ja sieltä Filippiin, joka on ensimmäinen kaupunki siinä osassa
Makedoniaa, siirtokunta. Siinä kaupungissa me viivyimme muutamia päiviä.
Ja sapatinpäivänä me
menimme kaupungin portin ulkopuolelle, joen rannalle, jossa arvelimme olevan
rukouspaikan, ja istuimme sinne ja puhuimme kokoontuneille naisille.
Ja eräs Lyydia niminen
purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli
kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali
puhui. Ja kun hänet ja hänen perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän
meitä sanoen: "Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin tulkaa minun
kotiini ja majailkaa siellä". Ja hän vaati meitä.
Ja tapahtui meidän
mennessämme rukouspaikkaan, että meitä vastaan tuli eräs palvelijatar, jossa
oli tietäjähenki ja joka tuotti paljon tuloja isännilleen ennustamisellaan.
Hän seurasi Paavalia ja meitä ja huusi sanoen: "Nämä miehet
ovat korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen
tien". Ja tätä hän teki monta päivää. Mutta se vaivasi Paavalia, ja hän
kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinun
lähteä hänestä". Ja se lähti sillä hetkellä.
Mutta kun hänen
isäntänsä näkivät, että tulojen toivo oli heiltä kadonnut, ottivat he Paavalin
ja Silaan kiinni ja vetivät heidät torille hallitusmiesten eteen.
Ja vietyänsä heidät päällikköjen eteen he sanoivat: "Nämä
miehet häiritsevät meidän kaupunkimme rauhaa; he ovat juutalaisia ja opettavat
tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska me olemme
roomalaisia". Ja kansakin nousi heitä vastaan, ja päälliköt revittivät
heiltä vaatteet ja käskivät lyödä heitä raipoilla.
Ja kun olivat heitä
paljon pieksättäneet, heittivät he heidät vankeuteen ja käskivät vanginvartijan
tarkasti vartioida heitä. Sellaisen käskyn saatuaan tämä heitti heidät
sisimpään vankihuoneeseen ja pani heidät jalkapuuhun.
Mutta keskiyön aikaan
Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja
vangit kuuntelivat heitä. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri
maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet
aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
Kun vanginvartija
heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata
itsensä, luullen vankien karanneen. Mutta Paavali huusi suurella äänellä
sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme
täällä". Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin
ja Silaan eteen.
Ja hän vei heidät ulos
ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös
sinun perhekuntasi". Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille,
jotka hänen kodissansa olivat. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä
ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä,
että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Päivän tultua
päälliköt lähettivät oikeudenpalvelijat sanomaan: "Päästä irti ne
miehet". Niin vanginvartija ilmoitti tämän Paavalille sanoen:
"Päälliköt ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä irti;
lähtekää siis nyt ulos ja menkää rauhassa".
Mutta Paavali sanoi
heille: "He ovat julkisesti, vieläpä ilman tuomiota, ruoskineet meitä,
jotka olemme Rooman kansalaisia, ja ovat heittäneet meidät vankeuteen; ja nytkö
he salaa ajaisivat meidät tiehemme! Ei niin, vaan tulkoot itse ja viekööt
meidät ulos." Ja oikeudenpalvelijat kertoivat ne sanat päälliköille; niin
nämä peljästyivät kuullessaan heidän olevan roomalaisia, ja he tulivat ja
suostuttelivat heitä ja veivät heidät ulos ja pyysivät heitä lähtemään pois
kaupungista.
Niin he lähtivät
vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he
lähtivät pois.
Apostolien vaiheikas vaellus ja elämä jatkui.
Jälleen kerran he joutuivat kärsimään Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
Lukumme alussa kohdataan myös ensimmäistä kertaa Timoteus -niminen kristitty,
jolle Paavali myöhemmin lähetti opettavaisia kirjeitä, joita myös me saamme
lukea. On todella ihmeellisiä nämä Jumalan johdatukset eri kohtaamisissa ja
miten niistä syntyivätkään tuhansia vuosia säilyviä opettavaisia tekstejä!
Saimme lukea myös apostolien kokemasta
johdatuksesta, kuinka Jeesuksen Henki esti heitä toimimasta tietyillä alueilla.
Jumala puhuu tavalla tai toisella, (Job.33:14) - toisinaan johdattaen eteemme
asioita, joista ymmärrämme, mitä Jumala tahtoo. Toisaalla Jumala taasen puhuu
ja vaikuttaa suoraan, selkeästi ja voimallisesti sisimpäämme tahtoansa.
Ihmeellisintä Jumalan puhuessa on, ettei siihen jää epäilyksen häivääkään,
miten asiat ovat. Jumalan puhe on enemmän, kuin omat jääräpäiset ajatukset tai
innostuksemme. Se on vain yliluonnollinen tietoisuus siitä, miten juuri sillä
hetkellä tulisi toimia. Jumalan ääni on niin kokonaisvaltainen, että ihminen
kuulee sen "luita ja ytimiä
myöden" - aina sielun syvimpiinkin sopukoihin saakka! Juuri se hetki
valaisee ja kirkastaa Kristuksen läsnäoloa ja valtasuuruutta meissä.
Tämä Jumalan ääni paljastaa syvimmätkin
salaisuudet, riivaajien vallat ja pimeyden voimat. Inhimillisesti ajatellen
olisi kuvitellut, että palvelijatar tietäjähenkineen olisi edistänyt Paavalin
ja Silaksen tunnetuksi tulemista evankeliumin kanssa, mutta Raamatun selkeän
totuuden tähden tämä ei käynyt! – ”Mitä
yhteistä on pimeydellä ja valkeudella”? (2.Kor.6:14-18) Raamatun mukaan
Jumalan Henki ei toimi koskaan yhteistyössä pimeyden valtojen kanssa - ja Siksi
Paavali Jeesuksen Henkeä täynnä nuhtelee tuota saastaista henkeä. Välittömästi
tuo nainen vapautuu hengestä, jonka avulla hän oli ennustanut ja tuottanut
suuria tuloja isäntäväelleen.
Niin kuin aina - niin silloinkin, pahan
palvelijat maalliseen rikkauteen mielistyneinä riivaantuivat tästä - piesten ja
ruoskien pahoin Paavalia ja Silasta. Lopulta he heittivät apostolit vielä
syvimpään vankityrmään ja laittoivatpa vielä jalkapuuhunkin. Niin täydellisesti
ja pohjattomasti he olivat raivoissaan heitä kohtaan siitä, että Jumala oli
vapauttanut ihmisen "riivauksesta."
Kuitenkin, Jumala, joka on aina pitänyt
omistaan huolen - lähetti jälleen ihmeellisen apunsa heille. Syvimmässä
vankityrmässä, kahleissa ja jalkapuussa, tiukan vartion keskellä Paavali ja
Silas virittävät ylistyslaulun rukouksensa saattelemana. Huomaatko, miten
toivottomassa tilassa he inhimillisesti olivat? Joka paikkaa särki ja haavat
kirvelsivät pahasti, puhumattakaan mielipahasta väärinymmärretyksi tulemisesta
ja ihmisten silmittömän raivon kohteeksi joutumisesta. Kuitenkin he
löysivät rukouksessa mielen, joka kirvoitti heidän kielelleen laulun ja
ylistyksen Jumalalle! Vielä tänäänkin voimme oppia tästä suuren ja voimallisen
salaisuuden! Ei tule eteemme tilannetta, joista emme selviäisi Pyhän Jumalamme
ikuista nimeä ylistäen! Ennen pitkää Hän lähettää apunsa ja osoittaa
viholliselle, miten huterat ja hauraat ovat sen linnoitukset ja varustukset. "Monta on vanhurskaalla kärsimystä,
mutta Herra vapahtaa kaikista niistä." (Ps.34:20)
Miten ilahduttavaa onkaan lukea, mihin päättyi
raskas koettelemus ja kärsimys. Vanginvartija esittää elämänsä tärkeimmän
kysymyksensä sanoen: "Herrat, mitä
minun pitää tekemän, että minä pelastuisin"? – Paavali ja Silas
johdattivat hänet uskoon sanoen: "Usko
Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."
Tämän lisäksi vanginvartija otti heidät kotiinsa, pesi heidän haavansa ja
heidän koko perhekuntansa otti kasteen Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Mikä
valtava muutos tapahtuikaan hetkessä, kun Jumala oli osoittanut väkevyytensä ja
Voimansa vain pienen rukouksen ja ylistyksen saattelemana! Älä milloinkaan
vähättele rukouksen ja ylistyksen merkitystä uskovaisen elämässä! –
Vanginvartijan riemu oli suuri tämän voimallisen muutoksen johdosta! Raamattu
todistaa: "Ja hän vei heidät ylös
asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen
perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi."
"Niin
he lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja nähtyään veljet ja
rohkaistuaan heitä he lähtivät pois."



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti