lauantai 20. toukokuuta 2017

Matt.26:14-16

”Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?” Matt.26:14-16

Juudas pettää Jeesuksen


Juudas pettää Jeesuksen todellisuudessa hetkellä, jolloin hän alkaa etsi sopivaa ajankohtaa, tai soveliasta tilannetta Jeesuksen ilmiantamiseksi ylipapeille. Ehkä hän oli suuttunut ”voiteen haaskauksesta,” jonka arvo oli noin vuoden työpalkka. Rahanahneelle juuri tällainen olisi sopiva kimmoke kavaltamiselle. Toinen seikka saattaa olla siinä, että Juudas oli nähnyt Jeesuksen selviävän täysin mahdottomista tilanteista kerta toisensa jälkeen, ja hän ehkä ajatteli tienata vähän ylimääräistä pienellä haasteella. Juudas ehkä ajatteli, että jos Hän on Jumalan Poika, Hän varmasti selviäisi tästäkin (niin kuin lopulta ylösnousemuksen kautta kävikin). Kuitenkin tämä ”kikkailu” koitui Juudaksen omaksi tuhoksi. Hän oli mieltynyt maalliseen rikkauteen, eikä enää ollut valveutunut. On luultavaa, että Juudas oli pettynyt Jeesuksen »epäonnistumiseen» maanpäällisen valtakuntansa perustamisessa, johon Juudas oli tähdännyt, ja että hän ei lainkaan ymmärtänyt häntä Jumalan Poikana ja »Herrana». Tässä olisi yksi selitys Juudaksen toimintaan.  Saatana sai otteen hänestä, eikä hän häpeältään enää voinut elää. Tämäkin kertomus lopulta kuului jumaliseen suunnitelmaan – uhrata kertakaikkinen uhri – meidän jokaisen edestä.

Matt.26:14-16. Silloin yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Juudas Iskariot, meni ylipappien luo

”Suuri tragedia oli, että hän oli »yksi niistä kahdestatoista»  Ps.41:10.” [Novum]

15. ja sanoi: "Paljonko maksatte minulle, jos toimitan hänet teidän käsiinne?" He sopivat hänen kanssaan kolmestakymmenestä hopearahasta.

”Vaikuttaa siltä, että Maria ja Juudas olivat ne kaksi, jotka ensimmäisinä ymmärsivät, että Jeesus olisi kuoleva. He käyttäytyivät täysin eri tavoin. Toinen uhrasi kallisarvoisen voiteen, toinen pyysi 30 hopearahaa, orjan hinnan” [Novum]


16. Siitä lähtien hän etsi tilaisuutta kavaltaakseen Jeesuksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti