perjantai 14. huhtikuuta 2017

Matt.18:1-6



Kuka on suurin?

Matt.18:1. Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"

"Yhtä heistä oli nimitetty kallioksi (16:18), ja kolme oli ollut mukana vuorella (17:1), mutta opetuslapset olivat selvästikin erimielisiä siitä, olivatko nämä kolme parempia kuin muut." [Novum]

2. Niin Hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä

"Jeesus näki lapsessa vastakohdan opetuslapsilleen, jotka pitivät tärkeänä ulkonaista kunniaa ja valtaa ja pyrkivät hyvään asemaan." [Novum]

3. ja sanoi: "Totisesti Minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

"Kääntyminen merkitsee täydellistä muutosta: ihminen kääntyy pois omilta teiltään (Jaak 5:19; Luuk 22:32). Asenteen ja käsityksen Messiaan valtakunnasta tuli kokonaan muuttua. Jeesus karsii pois orastavan farisealaisuuden kehottamalla opetuslapsia kääntymään itsekkyydestään, kilpailumielialastaan ja ylpeydestään." [Novum]

4. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.

»Älä ajattele suureksi tulemista vaan pieneksi. Jos tulet pieneksi, suuruus seuraa itsestään.» [Luther]

5. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen Minun nimeeni, se ottaa tykönsä Minut.

"'Tämänkaltainen' voi myös viitata ihmiseen, jolla on lapsen mieli. Joka ottaa vastaan lapsen Hänen »nimeensä» merkitsee, että se tehdään Jeesuksen tähden." [Novum]

6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat Minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Matt.18:1-6

"'Viettelee (skandalidzō)", tarkoittaa 'ansan virittämistä'. 'Skandalon' oli ansan laukaisemiseen käytetty puikko, johon syötti kiinnitettiin." [Novum]

Askarruttaako meitä tänään kysymys siitä, kuka on suurin, parhain, hurskain, onnistunein ja kuka on saavuttanut elämässään korkeimman aseman tai tittelin? Vaikka kunniamaininnat usein mairittelevatkin mieltämme, tulee eräs hetki, jolloin ne kaikki menettävät merkityksensä. Kohdatessamme kuoleman kasvoista kasvoihin, emme enää mieti, mitä saavutimme, saimme aikaan tai millaisen kunniakkaan aseman olimme onnistuneet rakentamaan itsellemme ihmisten silmissä. Tuossa hetkessä silmänräpäyksessä tärkeimmäksi seikaksi nousevat sisäinen puhtaus, rakkaus lähimpiä kohtaan ja se, että elimmekö täysillä - hyvää tehden ja tarkoittaen?

Suuruus saavutetaan pienuuden kautta. Paljon kootaan vähäisyydessä ja nöyryydessä. Itsensä kieltäminen ja toisten parempana pitäminen johtaa arvostukseen, joka on arvokasta kuolemankin hetkellä.

Lukemamme teksti puhuu taivasosuudesta ja sillä tulevasta palkasta Jeesukseen uskoville. Jeesus opetti meitä haluten meidän keräävän aarteita taivaaseen, eikä tänne maailmaan, missä koi ja ruoste raiskaavat ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Myös taivaan aarteet kerätään pienuuden ja nöyryyden kautta. Siellä vähäinen palvelija on suurin juuri siksi, että hän kaikesta heikkouksistaan huolimatta oli toisten palvelija.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti