lauantai 8. huhtikuuta 2017

Matt.15:25-28


Kanaanilaisnaisen usko Matt.15:25-28

- Oletko rukoillut joskus epätoivoisesti jonkin asian puolesta? Saatoit tuntea, ettet ole arvollinen saamaan vastausta, mutta asiasi oli niin kipeä, ettet nähnyt muuta mahdollisuutta, kuin huutaa Jeesukselta Kristukselta apua. Tämä kertomus saattaa innostaa sinua jatkamaan rukoustasi. Ehkä näet näkökulmia, miksi Jumala sallii tilanteita, joissa joudumme miltei epätoivoisesti turvautumaan Hänen apuunsa.

"Kanaanilaisnaisen on täytynyt tietää lupaukset Messiaasta, koska hän kutsuu Jeesusta Daavidin pojaksi, mutta kertomuksesta käy ilmi, että hän ei ollut proselyytti. Lapsen hätä oli hänen hätänsä, ja hän huusi kuin asia olisi koskenut häntä itseään. Hädän ansiota oli, että se ajoi hänet Jeesuksen luo. Ilman hätää hän ei ehkä milloinkaan olisi tavannut Jeesusta." [Novum]

Matt.15:25. Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: "Herra, auta minua!" 26. Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille."


- Jeesuksella oli varmasti syynsä siihen, että Hän vastusteli naisen avunpyyntöä. Ei ollut vielä aika, jolloin evankeliumi julistettaisiin pakanoillekin. Tuo aika koitti myöhemmin, mutta vaikka niin olikin, saamme katsoa, mihin naisen sinnikäs ja päättäväinen rukous lopulta johti.


"Juutalaisille Jeesus puhui ankarasti, mutta puhuessaan heistä pakanoille hän käytti kunniallisia ilmaisuja (Bengel)." [Novum]

27. "Ei olekaan, Herra", vastasi nainen, "mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia."

- Huomaatko, miten nokkelan sananparren nainen esittää Jeesukselle. Hän vertaa itseään "koiraan." - Se, jos mikä osoittaa naisen nöyrää, mutta kiihkeää asennetta auttajaansa kohtaan. Hän kunnioitti suuresti Jeesuksen Kristuksen jumaluutta.

"Nainen käänsi vertauksen heti omaksi edukseen. Kun näytti siltä, että hän oli saanut lopullisen kieltävän vastauksen, hän teki viimeisen yrityksensä. Näin hän muutti näennäisen tappion riemulliseksi voitoksi." [Novum]

28. Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot." Siitä hetkestä tytär oli terve.

"Hänen kasvava uskonsa Jeesukseen voitti kaikki esteet. Edes Jeesus itse ei voinut sammuttaa hänen uskoaan!" [Novum]

- Kerta toisensa jälkeen - tämä kertomus ilahduttaa aina mieltäni! Sittenkin Jeesus vastaa, eikä jättänyt tätä pakanallista naista pulaan hänen kipeässä asiassaan!

Haluan, että sinäkin uskallat lähestyä Jeesusta Kristusta kaikkein kipeimpien asioittesi kanssa. Esitä ne Hänelle, vaadi kaikkivaltiaalta armoa ja apua - siitä huolimatta, että tunnet itsesi "koiraksi" Hänen edessään. Rukoile, ano ja pyydä! älä hellitä - Hän näkee ja tietää tarpeesi ja vielä saat iloita ja kiittää Hänen ihmeellisestä avustansa!
Jos Jeesus vastasi hänelle, jolle ei ollut vielä aika, eikä Hänen olisi tarvinnut vastata, - paljoa ennemmin Hän vastaa nyt sinulle, joka uskot Häneen ja olet antanut elämäsi ja sydämesi Hänelle! - Kiitä jo tänään siitä, mitä Hän on sinun varallesi varannut!

  • “Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." (Matt. 6:32-34)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti