
Vielä tänäänkin teemme työtä evankeliumin eteen. Julistamme
sanaa, laulamme Herrasta, autamme seurakuntaamme selviämään taloudellisista
haasteista, kiitämme ja ylistämme yhdessä Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta
Kristusta, mutta kaikkia tarvitaan, niin pienissä kuin suuremmissakin
tehtävissä.
Saatamme nähdä, että työtä on paljon, lapsityö, nuorisotyö,
seurakunnan toimet, aina ikäihmisiin saakka ja kaiken yllä tulisi olla ihmisiä
evankeliumin asialla mitä moninaisimmissa tehtävissä - juuri näihin tarvitsemme
rukousta, että elon leikkuuseen lähetettäisiin työmiehiä.
Rukoile myös, että sinäkin voisit kasvaa lampaan asemasta
paimenuuteen. Vaikka ensin pienissä tehtävissä, ja jos Herra suo armonsa ja
johdattaa sinut suuremmille areenoille, kiitä siitä Herran hyvyyttä.
- "Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta." (Hepr.5:12-14)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti