
- "Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on Sinulle hyväksi näkynyt. Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa." (Matt.11:25-27)
Lapsenmielisyys ei tarkoita lapsellisuutta vaan nöyryyttä.
Se kuvastaa lapsen alamaisuutta isän edessä. Ylpeä ihminen ei pääse tuntemaan
Jumalaa, evankeliumia ja armoa, mutta lapsenmieliset pääsevät sisälle Jumalan
valtakuntaan.
- "Niin Hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: 'Totisesti Minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen Minun nimeeni, se ottaa tykönsä Minut.' (Matt.18:2-5)
- "Jeesuksen opetuslapset tulivat ja kysyivät Häneltä: "Miksi Sinä puhut heille vertauksin?" Hän vastasi: "Siksi, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu. Jolla on, sille annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin. Mutta jolla ei ole, häneltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Minä puhun heille vertauksin siksi, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä. Heissä käy toteen Jesajan profetia, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö. Sillä tämän kansan sydän on turtunut. Korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi, ja etten Minä parantaisi heitä'. Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat. Totisesti Minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet." Matt.13:10-17
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti