sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Luuk.21:5-6


Salomon temppeli ryöstettiin ja hävitettiin, kun Babylonian kuningas Nebukadnessar valloitti Jerusalemin vuosina 597-586 eKr.
Persian kuningas antoi luvan paluuseen 538 eKr. Tällöin rakennettiin Serubbaabelin temppeli vanhan raunioille. Uusi temppeli oli suurempi kuin Salomon rakennuttama, mutta ulkoisessa loistossa se hävisi Salomon temppelille.
Vuonna 167 eKr. seleukidikuningas Antiokhos IV Epifanes saastutti Serubbaabelin temppelin korvaamalla Herran alttarin Zeuksen alttarilla. Lopulta se vaurioitui pahoin, kun roomalaiset valloittivat Jerusalemin 63 eKr. Pompeiuksen johdolla.
Kolmas temppeli oli Jeesuksen aikana käytössä ollut, vielä keskeneräinen Herodeksen temppeli, joka oikeastaan oli uudelleen rakennettu toinen temppeli. Nimitys tulee siitä, että Herodes Suuri aloitti entisöintityöt ja laajensi temppelialueen kaksinkertaiseksi 20 eKr. Temppeli valmistui lopullisesti vasta 64 jKr.
Jeesuksen ennustus temppelin hävityksestä toteutui kuitenkin sanasta sanaan jo 6 vuotta temppelin valmistumisen jälkeen, kun juutalaisten ainaiseen kapinointiin kyllästynyt Rooman armeija hävitti temppelin ja koko kaupungin 70 jKr.
Nykyään Herodeksen temppelistä on jäljellä enää vain pätkä muuria, jonka jokainen Jerusalemissa käynyt tuntee itkumuurina. Käytännössä Herodeksen temppelin hävittäminen merkitsi juutalaisen temppelikultin loppua.
Jumala vihki käyttöön neljännen temppelin, jonka päälle hän vuodatti henkensä. Se temppeli on pystyssä edelleen ja se on Herran seurakunta (Ef. 2:19-22). Tämä temppeli oli avoin kaikille kansoille kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti