keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Palstateksti - 437 6.4.2016


YHTEISTÄ PAHAN KANSSA

Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa. Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät. Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: "He istuivat syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat tanssimaan." Älkäämme antautuko siveettömyyteen niin kuin jotkut heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta. 1.Kor.10:1-8

On paikallaan muistuttaa vielä tänäänkin, miten vaarallista on ajautua noituuteen ja tietäjähenkien pariin. Tietäkää se, että sellainen on Herralle kauhistus! Raamatun varoittavat esimerkit pitäisi kertoa myös meille, miten vakavasta asiasta tuolloin on kyse. Luimmehan, kuinka Jumala "useimmat heistä hylkäsi, kohtasihan heidät tuho" - Sitten Paavali antaa ymmärtää, miksi Jumala oli heidät hyljännyt: "meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät. Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä."

Saatamme puhua paljon rakastavasta ja armollisesta Jumalasta, mutta Hänessä on myös äärettömän ankarakin puoli. Sitäkään ei pitäisi unohtaa! Paavali jatkaakin;

"Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin." 1.Kor.10:9

Kun kansa oli Raamatun päivinä nurissut ja kiukutellut - milloin mistäkin, Jumala lähetti heidän keskelleen lopulta käärmeitä, jotka purivat heitä. Muistanet varmaan, miten Mooses rukoili Jumalaa armahtamaan kansaansa ja sitten hän sai ylentää sauvansa kärkeen vaskisen käärmeen. Jumala lupasi, että kuka ikinä tuohon käärmeeseen nostaisi katseensa, pelastuisi käärmeen tappavalta myrkyltä. Mikä mahtava esikuva siitä hetkestä, jolloin meidän puolestamme ristille ylennettiin Herramme Jeesus Kristus, että kuka ikinä Häneen uskoo, ei hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä!

"Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä. Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja." 1.Kor.10:10-11

Kuinka herkästi kuulemmekaan nurinaa keskuudessamme - milloin mistäkin! Voi, kunpa ymmärtäisimme, miten ankarasti Jumala kuritti kansaansa juuri tämän tähden Raamatun päivinä. Saatamme ihmetellä, miksi Jumala ei toimi keskuudessamme, tai miksi Hän ei vastaa rukouksiimme. Yksi syistä saattaa olla juuri tällaisessa nurinassa. Sen sijaan, että nurisemme huonoista asioista, meidän tulisi olla kiitollisia niistä asioista, jotka ovat hyvin. Myös murheellisista ja koetuksen kivistä saamme kiittää Jumalaa - onhan Hän nähnyt suuressa viisaudessaan hyväksi asettaa niitä tiellemme.

Sitten Paavali muistuttaa meitä siitä, miten herkästi saatamme kuvitella itsestämme liikoja. Muistamme, miten Pietari aikoinaan uhosi seistä viimeiseen asti Jeesuksen rinnalla - ja jopa astua kuolemaan Hänen edestään - mutta niin vain kävi, että heikkouden hetkellä, yksin jäätyään tapahtui lankeemus.

"Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu." 1.Kor.10:12

On niin helppo uhota ja olla rohkea silloin, kun kaikki on hyvin, mutta entä sitten, jos kohtaamme vainoa, pilkkaa ja häväistystä? Kuinka voisimme säilyttää Kristuksen mielenlaadun, vaikka meistä puhutaan valhetellen kaikenlaista pahaa?

Paavali lohduttaa kuitenkin, että Jumalaan voi luottaa silloin kun edes omaan itseensäkään ei uskalla luottaa. Emmehän tiedä, mitä huomenna kohtaamme.

"Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää." 1.Kor.10:13

Tämä lupaus Sanasta on hyvä ottaa lohduksi: "Meitä ei kiusata yli voimiemme"! Jumala tietää, mitä tarvitsemme, mitä kestämme ja mikä loppujen lopuksi on meille hyväksi. Katsellessani elämäni tuskallisimpia kokemuksia, nyt jo ymmärrän, että olen tarvinnut niitä, kasvaakseni sellaiseksi ihmiseksi, mitä tänään olen.

Sitten Paavali teroittaa vielä uudelleen alussa lukemaamme asiaa epäjumalan palvelemisista:

"Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta. Puhun teille kuin järkeville ihmisille ainakin. Harkitkaa mitä sanon. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa? Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista. Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia? 1.Kor.10:14-22

Paavali ei siis halunnut meidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Raamattua tuntevana ymmärtänet, että kaikki pimeyden tekoihin osallistuminen altistaa sinua pahojen henkien vaikutuksiin ja osallisuuteen heidän pahuuteen. Siksi vielä tänäänkin tulee karttaa ennustajia, ja kaikkea noituuteen liittyvää! Raamatun yksi hyvä esimerkki liittyy Saulin erehdykseen, kun hän meni kysymään neuvoa tietäjähengeltä, ja sai siksi Jumalan vihan osakseen. Ethän sinäkään tahtoisi saada elämäsi ylle kirousta, joka tuhoaa sinua kuin rutto?!


"Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään." – Mitä yhteistä siis on Herraan uskovilla ja pahan voimilla? Jos sinua on vähänkin kiehtonut ennustajat, noituudet tai muu vastaava pimeys, tee välittömästi parannus ja hylkää kaikki hengen ja mielen saastaisuus. Anna Jeesuksen Veren vihmoa tuntosi puhtaaksi, ja ole Hänelle uskollinen. Palvele vain Herraa, Jumalaasi ja anna kiitos ja Kunnia Hänelle - Hän on sen arvoinen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti