Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan,
annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään Julius nimisen, keisarilliseen
sotaväenosastoon kuuluvan sadanpäämiehen haltuun. Ja me astuimme
adramyttiläiseen laivaan, jonka oli määrä purjehtia Aasian rannikkopaikkoihin,
ja lähdimme merelle, ja seurassamme oli Aristarkus, makedonialainen
Tessalonikasta.
Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli
Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä ystäviensä luo hoitoa saamaan. Ja
sieltä laskettuamme merelle purjehdimme Kypron suojaan, koska tuulet olivat
vastaiset. Ja kun olimme merta purjehtien sivuuttaneet Kilikian ja Pamfylian,
tulimme Myrraan, joka on Lykiassa.
Siellä sadanpäämies tapasi aleksandrialaisen laivan, jonka oli
määrä purjehtia Italiaan, ja siirsi meidät siihen. Ja monta päivää me
purjehdimme hitaasti ja pääsimme vaivoin Knidon kohdalle. Ja kun tuulelta emme
päässeet sinne, purjehdimme Salmonen nenitse Kreetan suojaan. Ja vaivoin
kuljettuamme liki sen rantaa saavuimme erääseen paikkaan, jonka nimi oli
Kauniit Satamat ja jonka lähellä Lasaian kaupunki oli.
Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli
vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä ja sanoi:
"Miehet, minä näen, että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja
vaaralliseksi, ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös meidän
hengellemme". Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja laivanisäntää
kuin Paavalin sanoja. Ja koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, olivat useimmat
sitä mieltä, että heidän oli sieltä lähdettävä, voidakseen ehkä päästä
talvehtimaan Foiniksiin, erääseen Kreetan satamaan, joka antaa lounaaseen ja
luoteeseen päin.
Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he pääsevänsä
tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja kulkivat aivan likitse Kreetaa.
Mutta ennen pitkää syöksyi saaren päällitse raju tuuli, niin sanottu
koillismyrsky. Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta tuuleen,
jätimme sen valtoihinsa ja jouduimme tuuliajolle. Ja päästyämme erään pienen,
Klauda nimisen saaren suojaan me töintuskin saimme venheen korjuuseen.
Vedettyään sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja sitoivat laivan ympäri
köysiä, ja kun pelkäsivät ajautuvansa Syrtteihin, laskivat he purjeet alas, ja
niin he ajelehtivat.
Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä, heittivät he
seuraavana päivänä lastia mereen, ja kolmantena päivänä he omin käsin
viskasivat mereen laivan kaluston. Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt
moneen päivään ja kova myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki pelastumisen
toivo.
Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi heidän
keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi pitänyt noudattaa minun
neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten olisitte säästyneet tästä vaivasta ja
vahingosta. Mutta nyt minä kehotan teitä olemaan rohkealla mielellä, sillä ei
yksikään teistä huku, ainoastaan laiva hukkuu. Sillä tänä yönä seisoi minun
tykönäni sen Jumalan enkeli, jonka oma minä olen ja jota minä myös palvelen, ja
sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun pitää menemän; ja katso,
Jumala on lahjoittanut sinulle kaikki, jotka sinun kanssasi purjehtivat'. Olkaa
sen tähden rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että
niin käy, kuin minulle on puhuttu. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy
viskautua."
Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme
Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön aikaan, että lähestyttiin jotakin
maata. Ja luodattuaan he huomasivat syvyyden olevan kaksikymmentä syltä, ja
vähän matkaa kuljettuaan he taas luotasivat ja huomasivat syvyyden
viideksitoista syleksi. Ja kun he pelkäsivät meidän viskautuvan karille,
laskivat he laivan perästä neljä ankkuria ja odottivat ikävöiden päivän tuloa.
Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat venheen
mereen sillä tekosyyllä, että muka aikoivat keulapuolesta viedä ulos
ankkureita. Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille: "Jos nuo
eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua". Silloin sotamiehet
hakkasivat poikki venheen köydet ja päästivät sen menemään.
Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehotti kaikkia nauttimaan
ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja
olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sen tähden minä kehotan
teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei
yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä katoava."
Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa kaikkien
nähden, mursi ja rupesi syömään. Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja
ottivat hekin ruokaa. Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa
seitsemänkymmentä kuusi henkeä. Ja kun he olivat tulleet ravituiksi, kevensivät
he laivaa heittämällä viljan mereen.
Päivän tultua he eivät tunteneet maata, mutta huomasivat lahden,
jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos mahdollista, laskea laivan. Ja
he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit mereen; samalla he
päästivät peräsinten nuorat, nostivat keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa
kohti. Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä siihen;
keulapuoli tarttui kiinni ja jäi liikkumattomaksi, mutta peräpuoli hajosi aaltojen
voimasta.
Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan
pääsisi uimalla karkuun. Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin,
esti heidät siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja
lähteä maihin ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja
näin kaikki pelastuivat maalle.
Kyllä Paavalin elämä oli jännittävä, kerta
kaikkiaan! Jos ei ihmiset olleet vihaamassa, niin sitten luonto osoitti omat
haasteensa. Paavalia lähdettiin siis viemään keisarin eteen ja tuo laivamatka
sinne osoittautui erittäin haasteelliseksi. Lopulta laiva hajosi, mutta juuri
niin kuin Jumala oli luvannut, kukaan heistä ei hukkunut.
Kaiken myrskyn ja pauhinan keskellä, me
voimme nähdä, miten yhden miehen rohkaisevat sanat vaikuttavat ja rauhoittavat
hätääntyneet matkaajat. Paavali kehotti kaikkia nauttimaan ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista päivää
odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sen tähden
minä kehotan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän
pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä
katoava."
Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti
Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään. Silloin kaikki tulivat
rohkealle mielelle ja ottivat hekin ruokaa. Ja meitä oli laivassa kaikkiaan
kaksisataa seitsemänkymmentä kuusi henkeä. Ja kun he olivat tulleet ravituiksi,
kevensivät he laivaa heittämällä viljan mereen. Paavali rohkaisi pelonvallassa
olevia kertomalla heille kohdanneensa Jumalan, joka oli luvannut pelastaa
heidät hukkumasta. - "Olkaa sen tähden
rohkealla mielellä, miehet; sillä minulla on se usko Jumalaan, että niin käy,
kuin minulle on puhuttu." -
Kun Paavali joutui haaksirikkoon muun laivaväen
mukana, aikoivat sotamiehet tappaa vangit. Ei siis riittänyt, että täytyi
selvitä myrskystä ja hukkumiselta, piti vielä selvitä raakamielisistä
sotilaista. Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti heidät
siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi heittäytyä veteen ja lähteä
maihin ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä laivankappaleilla. Ja näin
kaikki pelastuivat maalle.
Kuinka järkyttäviä tilanteita olikaan Paavalin elämässä. Niin kuin hän myöhemmin ilmaisi olleensa usein kuoleman vaarassa, hän oli sitä meidän tähtemme. Hänhän oli Kristuksen apostoli ja teki hartiavoimin työtä evankeliumin leviämiseksi. Olisiko minusta tai sinusta käymään tällaisia polkuja? Jaksaisimmeko taistella – vieläpä rohkaisten toisia ihmisiä? Paavalin rohkaisut eivät ulottuneet vain uskoviin ihmisiin. Hän rohkaisi laivalla ollutta porukkaa tuoden heidän elämäänsä toivoa pelastuksesta. Voin vain kuvitella usean ihmisen kääntyneen kristityksi juuri tämänkin rohkaisun sanoman myötä. Olihan Paavalin sana käynyt toteen ja he kaikki pelastuivat.
Evankeliumin yksi suurista osa-alueista
onkin rohkaiseminen ja lempeys - uskosta osattomia kohtaan siinä, missä koemme
rakkautta ja armollisuutta toinen toistammekin kohtaan kristittyinä. Tulkoon lempeytenne kaikkien ihmisten
tietoon – on sana, jota ujo ja pelokaskin ihminen voi toteuttaa elämässään.
Kasvojen ilmeillä evankelioimiseen tähtää myös Raamatun kehotus: ”olkaa aina iloiset”! Eihän se tarkoita,
että meidän tulisi teeskennellä iloista! – Ei, vaan varmastikin sitä, että
löytäisimme aidon vapaiden ja ilon Herrassa – Hänen Lunastuksensa ja
sovitustyönsä tuloksena. Ole siis rohkea kohtaamisissa ja anna Jeesuksen
vaikuttaa sulaa hyvyyttänsä ja laupeuttansa sisimmässäsi! Hänen armonsa
osallisuus on sinuakin varten! Elä ja iloitse siitä – Jeesuksen haavoitetuissa
käsissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti