Kun meteli oli asettunut, kutsui Paavali opetuslapset luoksensa;
ja rohkaistuaan heitä hän jätti heidät hyvästi ja lähti matkustamaan
Makedoniaan. Ja kuljettuaan niiden paikkakuntien läpi ja puhuttuaan siellä
monta kehotuksen sanaa hän tuli Kreikkaan. Siellä hän oleskeli kolme kuukautta.
Ja kun juutalaiset olivat tehneet häntä vastaan salahankkeen
hänen aikoessaan lähteä meritse Syyriaan, päätti hän tehdä paluumatkansa
Makedonian kautta. Ja häntä seurasivat berealainen Soopater, Pyrruksen poika,
ja tessalonikalaisista Aristarkus ja Sekundus, derbeläinen Gaius, Timoteus sekä
aasialaiset Tykikus ja Trofimus. Nämä menivät edeltä ja odottivat meitä
Trooaassa; mutta me purjehdimme happamattoman leivän juhlan jälkeen Filippistä
ja tulimme viidentenä päivänä heidän luoksensa Trooaaseen ja viivyimme siellä
seitsemän päivää.
Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan
leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli
heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka. Ja monta lamppua oli
palamassa yläsalissa, jossa me olimme koolla.
Niin eräs nuorukainen, nimeltä Eutykus, istui ikkunalla, ja kun
Paavalin puhe kesti niin kauan, vaipui hän sikeään uneen ja putosi unen
vallassa kolmannesta kerroksesta maahan; ja hänet nostettiin ylös kuolleena.
Mutta Paavali meni alas, heittäytyi hänen ylitsensä, kiersi kätensä hänen
ympärilleen ja sanoi: "Älkää hätäilkö, sillä hänessä on vielä henki".
Niin hän meni jälleen ylös, mursi leipää ja söi; ja hän puhui
kauan heidän kanssansa, päivän koittoon asti, ja lähti sitten matkalle. Ja he
veivät pojan sieltä elävänä ja tulivat suuresti lohdutetuiksi.
Mutta me menimme edeltäpäin ja astuimme laivaan ja purjehdimme
Assoon. Sieltä aioimme ottaa Paavalin laivaan, sillä hän oli niin määrännyt,
aikoen itse kulkea maitse. Ja kun hän yhtyi meihin Assossa, otimme
hänet laivaan ja kuljimme Mityleneen. Sieltä me purjehdimme ja saavuimme
toisena päivänä Kion kohdalle; seuraavana päivänä laskimme Samoon ja tulimme
sen jälkeisenä päivänä Miletoon. Sillä Paavali oli päättänyt purjehtia Efeson
ohitse, ettei häneltä kuluisi aikaa Aasiassa; sillä hän kiiruhti joutuakseen,
jos suinkin mahdollista, helluntaiksi Jerusalemiin.
Mutta Miletosta hän lähetti sanan Efesoon ja kutsui tykönsä
seurakunnan vanhimmat. Ja kun he saapuivat hänen tykönsä, sanoi hän
heille: "Te tiedätte ensimmäisestä päivästä asti, kun minä Aasiaan tulin,
miten minä kaiken aikaa olen ollut teidän kanssanne; kuinka minä olen palvellut
Herraa kaikella nöyryydellä ja kyynelillä, koettelemuksissa, jotka ovat
kohdanneet minua juutalaisten salahankkeiden tähden; kuinka minä en ole
vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta
teitä sekä julkisesti että huone huoneelta, vaan olen todistanut sekä juutalaisille
että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän
Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
Ja nyt, katso, minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin,
enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa. Sen vain tiedän, että Pyhä Henki
jokaisessa kaupungissa todistaa minulle ja sanoo, että kahleet ja ahdistukset
minua odottavat. En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena,
kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen
saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen.
Ja nyt, katso, minä tiedän, ettette enää saa nähdä minun
kasvojani, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa minä olen vaeltanut ja
saarnannut valtakuntaa. Sen tähden minä todistan teille tänä päivänä, että minä
olen viaton kaikkien vereen. Sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta
teille kaikkea Jumalan tahtoa.
Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä
Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän
omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne
tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne
nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.
Valvokaa sen tähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta
lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itse kutakin. Ja nyt minä
uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen
rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen
joukossa.
En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita;
te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä
ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Kaikessa minä olen osoittanut teille, että näin
työtä tehden tulee huolehtia heikoista ja muistaa nämä Herran Jeesuksen sanat,
jotka hän itse sanoi: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa'."
Ja tämän sanottuaan hän polvistui ja rukoili kaikkien heidän
kanssansa. Ja he ratkesivat kaikki haikeasti itkemään ja lankesivat
Paavalin kaulaan ja suutelivat häntä, ja enimmän suretti heitä se sana, jonka
hän oli sanonut, etteivät he enää saisi nähdä hänen kasvojansa. Ja he
saattoivat hänet laivaan.
Tämä luku kiteyttää monta asiaa Paavalin
matkasta, hänen työstään, päämääristään, sydämensä palosta ja siitä, miten hän
kantoi huolta seurakuntiensa hyvinvoinnista. Inhimillisesti Paavalin elämä ei
ollut helppoa, sillä hän joutui taituroimaan matkansa aikana juutalaisten
salahankkeita vastaan - täyttääkseen sen viran ja kutsumuksen, mihin Jumala oli
hänet kutsunut. Tuo tehtävä, eli Jeesuksen Kristuksen evankeliumi, oli tullut
niin tärkeäksi hänelle, että hän ei pitänyt edes omaa elämäänsä sen rinnalla
arvokkaana ja tärkeänä. Hän oli valmis kuolemaan sen puolesta, että hän
siinäkin julistaisi Jumalansa kiitosta ja kunniaa. Erään kerran hän mainitsikin
Roomalaiskirjeessään, kuinka hän "soisi
itse olevan kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun
sukulaisiani lihan puolesta." (Room.9:3)
Luvussa luimme myös Eutykus-nimisestä
nuorukaisesta, joka nukahti Paavalin pitkittyneen puheen aikana - pudoten
kolmannen kerroksen ikkunasta maahan. Todennäköisesti hänellä oli niin paljon
kerrottavaa ja opetettavaa, ettei hän malttanut lopettaa puhettaan. – Tuossakin
tilanteessa Paavali ottaa tilanteen haltuun kertoen heille, että pojassa on
vielä henki. - "Ja he veivät pojan
sieltä elävänä ja tulivat suuresti lohdutetuiksi."
Paavali jätti meille Jeesuksen tavoin
esimerkin, miten meidän tulisi suhtautua palvelustehtäviimme ja millaisella
antaumuksella voisimme rakastaa Jumalaamme ja seurakuntaansa. Jospa Jumala
saisi sytyttää vielä tänäänkin meihin samankaltaista paloa ja intoa Herran
palveluksessa!
- "En
minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän
juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan
armon evankeliumin todistamisen." -
Sitten Paavali antoi kehotuksen sanoja "Ottakaa siis itsestänne vaari ja
kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan
Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut."
Lisäksi hän varoitti inhimillisistä vaaroista, joita saatamme nähdä tapahtuvan yhä vielä
meidänkin päivinä: "Minä tiedän,
että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät
laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta
puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa." – Voi, miten usein keskuuteemme
luikerteleekaan pahoja ihmisiä, joiden päämääränään on saada vain itselleen
kunniaa ja valtaa. He ovat sokeita, mutta niin ovat usein heidän hyysääjänsäkin. He eivät vain kykene
näkemään evankeliumin todellista merkitystä Kristuksen armossa ja ikuisessa
sovitustyössä.
Jeesuksen opetuksen mukaisesti Paavali
kehotti erityisesti valvomaan. Hän toivoi, ettei hänen tekemänsä työ menisi
hukkaan ja että Jumalan armo ja sana saisi tehdä yhäti työtään heissä ja heidän
keskellään: "Valvokaa sen tähden ja
muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin
neuvonut teitä itse kutakin. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja Hänen armonsa
sanan haltuun, Hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille
perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa."
Näin Paavali tyytyi uskomaan seurakuntansa
veljet ja sisaret Herran armon haltuun. Tiedän sen tarkoittavan uskon rukouksia
ja luottamusta siihen, että Jumala kyllä kykenee tekemään työtään jokaisen
kohdalla. Kun itse olen kohdannut matkani varrella ilkeitä ja syntisiä ihmisiä, minun on ollut usein vaikea uskossa ja
luottamuksessa jättää heidät Herran haltuun. En olisi kyennyt tekemään heidän
eteensä juurikaan mitään, - ja sekin, mitä olisin tehnyt, olisi vain pahentanut
entuudestaan asioita. Se, mikä meitä kasvattaa, on Kristuksen armotyö, ei
niinkään toisen pistelevät ja loukkaavat huomautukset. Usein oikea kasvu
alkaakin siitä, kun ihminen joutuu itse ottamaan vastuun elämästään ja
valinnoistaan. Hän oppii Jumalansa kanssa, mitä tietä tulee kulkea ja myös sen,
kuinka hän saa itse siirtyä pois elämänsä keskiöstä - tehden tilaa
tärkeimmille, eli Jumalan tahdolle ja johdatukselle. Sielun haavat ja kivut
tarvitsevat toisinaan aikaa parantua, jonka jälkeen ihminen kykenee
hahmottamaan oman tilansa oikeassa valossa. Siksi armon kokemus ja jumalisen
rakkauden löytäminen Jeesuksen haavojen kautta, olisi ensisijaisen tärkeää.
Emmehän me katkennutta jäsentäkään aloita kuntouttamaan ennen luutumista ja
riittävää parantumista?! Tämä tulisi muistaa myös kohdatessamme sielun arpia ja
kipuja. Muistanet, miten Jeesus suhtautui syntisiin, usein todella pahasti
elämänsä tyrineisiin ihmisiin. Ajattelen, että Jeesus uskoi heidän edestään,
että kunhan he saisivat vain vähänkin lohtua ja armollista välittämistä, niin
kyllä Jumalan hoivassa ja huolenpidossa he eheytyvät ja pääsevät irti
syntisistä tottumuksistaan. Juuri niinhän Jumalan armo toimiikin, että sen
osallisuuteen päässyt alkaa sisäsyntyisesti kaivata enemmän puhtautta ja
pyhyyttä. Niin on minulle käynyt ja tiedän käyneen monelle kanssamatkaajallenikin.
Siksi haluan jättää sinut täysin Herran armon haltuun. Hän pitää sinusta huolen
ja "näyttää sinulle synnin, vanhurskauden
ja tuomion." (Joh.16:8) – Mutta siinä Jeesuksen armollisissa käsissä
opit käsittelemään näitä elämääsi nakertavia elementtejä ja ennen pitkää
huomaat olevasi voittaja Jeesuksessa Kristuksessa!
"Jumalan
rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja
ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil.4:7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti